Haat ja vahan muutakin...

Olimme Yassirin ja Monican haissa Lahoressa. Haita edelsi Mahendi-rituaali ja yhteinen illanvietto sulhasen kotona Haveliassa. Siella jo tanssittiin, syotiin hyvin, ja lopuksi myos julistettiin Jumalan Sanaa ja laulettiin ylistyslauluja yhdessa. Mahendi-rituaalista emme kaikkea tieda - hennaa laitettiin sulhasen kammenelle, oljya kasvoille, seteleita annettiin sulhaselle, rumpu soi ja sen tahdissa erityisesti miehet pomppivat kadet kohotettuina - villia meoa!  Mahendin jalkeen viela sulhasen veljien vaimot hakivat sareihin pukeutuneina vetta naapureilta, kantaen vesiastioita perinteen mukaisesti paansa paalla. Talla vedella he sitten pesivat sulhasen kasvot ja kadet. Sitten suku lahti bussilla kohti Lahorea jossa haat pidettiin-  -me seurasimme Jukan kanssa myohemmin perassa, meilla kun oli edeltavana iltana Alfa-kurssi vedettavana ja kaipasimme hieman lepoakin... bussissakin kuulemma oli tanssittu...

Lahoreen saavuttiin juuri ajoissa ennen haiden varsinaista alkamista. Seka morsian etta sulhanen tulevat kristiysta suvusta joten haat vietettiin Katolisessa koulussa jonka ylasali toimii myos seurakuntasalina. Taas tuli rummuttajat ja pillipiiparit paikalle, taas jonkun verran tanssittiin (pompitaan kadet ylhaalla), sulhaselle ja sulhaspojalle ripustettiin kaulaan setelein koristetut kaadyt ja turbaanit paahan. Ylakerran kirkkosalissa odotti morsian valkoisissaan - kaunis, kaunis... ujo ja hiljainen.. Vihikiminen oli enemman meilla tutumpaa - tosin kirkkokansa ei mitenkaan kylla kunnioittanut itse vihkitoimitusta: ihmiset keskustelivat kovaan aaneen, lapset juoksentelivat - tuntui etta haavideon ja valokuvien ottaminen oli tarkein osuus koko vihkimisesta. Vihkimisen jalkeen morsian lahti vaihtamaan asua ja sulhanen palasi alakerran saliin jossa ruokailu alkoi. Ja tanssi. Mekin pompittiin hyvilla mielin muiden mukana - Yassir ja Monica on molemmat meille rakkaita! Lopulta morsian saapui takaisin nyt punaisessa perinteisessa morsiamen asussa, kultakoristeita ja kultakoruja oli runsaasti. Taas otettiin paljon valokuvia ja videota, morsiusparista ja sukulaisista. Haalahjoja ei niinkaan ole tapana antaa - meilla oli paketti ja jollain toisella myos. Vihdoin ja viimein sullouduimme kaikki suvun kanssa yhteiseen bussiin ja matka Lahoresta kohti sulhasen kotikaupunkia Haveliaa alkoi. Bussissa oli kirjavaa kansaa koolla - osa  Jeesuksella antautuneita uskovia - osa vain nimelta kristittyja jotka tavan mukaan olivat paissaan. Ja niinhan sen tietaa etta kannilaiset alkoivat tapella keskenaan. Me ei ymmarretty mista oli kyse, mutta kun sulhanen puhkesi kyyneliin niin mekin puutuimme asiaan. Pastori Kristoffer rukoili Jeesuksen nimessa bussin etuosassa rauhaa haavaella, me jarjestimme istumajarjestyksen uuteen uskoon, ja niin matka jatkui taas onnellisesti. Seurasi virren veisuuta, iloisia ylistyslauluja ja matkan varrella kun muutamaan oteeseen pysahdyttiin teekupposelle niin oli mieli kaikilla jo paljon parempi. Mutta ai,ai  selka parkaa! - kylla se sittenkin oli rankka reissu!! Aamuviidelta palattiin Abbottabadiin ja kymmenelta meilla oli seurakuntavierailu Team Mission Churchissa. Jumalan armon avulla seurakuntavierailu meni hyvin - Jukka saarenasi ja Maarit kertoi Basis Community Ministrysta, jaksoimme viela seurustella kirkkokansankin kanssa ja rukoilla sairasten puolesta. Kotiin tultua uni kylla maittoi!!  Nyt on taas arkeen palattu - onneksi ei ihan heti ole toisia haita tiedossa, on ne haat taalla Pakistanissa niin rankkaa touhua! Love: Jukka & Maarit, Abbottabad.